SOUNDIN DEMOEFEKTI 3/ 2003

(RAAKAMIXIT: Pieni tyttö,Ensimmäinen veri,Hyvältä näyttää,Älä pelkää)

Varsin omaperäistä suomenkielistä rokkia raskaalla vivahteella lopputuloksen silti olematta kivireen vetämistä. Jos homma johonkin tökkii, niin ennemminkn suomirockin kliseisiin, sillä esimerkiksi teksteissä on sen tason korniuksia, ettei mitään rajaa. Teknisesti paketti on kasassa eikä tietysti tällainen musiikki millään kikkailulla paranekaaan. Kaikki on kiinni biiseistä, karismasta ja uskottavuudesta. Vielä kaikki vaadittu ei ole Katlalla hallussa, mutta hyvällä mallilla silti ollaan.

YLEX:N X-RYHMÄ 7 / 2003

(Kaarne)

Raskas riffittely aloittaa biisin, joka tarjoaa useita rytmillisiä koukkuja. Erottuu mukavasti muista raskaalla kädellä mättävistä, suomeksi laulavista bändeistä olemalla vähemmän ryppyotsainen.



LetsMakeSomeNoise 13.8.2003

(Kaarne, Pilviverhossa, Kadotetun kaipuu)

Muutaman vuoden vanha Katla on sekin yrittäjä raskaan suomenkielisen rockin kentässä. Mielenkiintoinen sellainen, ja kaiken maailman rautakellojen sijaan soisikin paljon mieluummin kuulevan Katlan kaltaisia yhtyeitä, joilla on omaa reipasta näkökulmaa ja joiden kokeellisuus ei ole seurausta ainoastaan hapuilevista ensiaskeleista bändikämpällä.

Katlan kolmen kappaleen nimikko-ep esittelee kollektion, joka on sekä yhteissoitto- että sävellystaidoiltaan poikkeuksellisen kehittynyt. Tutut suomimetallivaikutteet kuuluvat musiikissa, mutta Katlan ulosanti on silti selvästi omanlaistaan. Varsinaiseksi tavaramerkiksi voisi mainita paikoin erikoiset rytmitykset, popahtavat kertosäkeet ja muutenkin kevyehkön meiningin, joka ei missään tapauksessa tee kokonaisuudesta pliisua. Päinvastoin, hiotut biisit ja taidokkaat sekä oivaltavat sovitukset tekevät materiaalista tiukkaakin tiukempaa.

Kolmen biisin ep on maukas alkupala lupaavasta bändistä, jonka musisointia jää kaipaamaan enemmänkin. Ei liene epäselvää, että rahkeita kyllä riittäisi johonkin isompaankin.

METANOLO

SOUNDIN DEMOEFEKTI 10 / 2003

( Kaarne, Pilviverhossa, Kadotetun kaipuu )


Raskaasti ja suomeksi mennään edelleen ja vaikka se eräskin nimeään suurempi trio tulee paikoitellen mieleen, polskii Katla vesirajan yläpuolella. Bändin linjaa virkistää metallin ja pakollisen laahauksen seassa tietty rokkaavuus, mikä tekee kuuntelemisesta huomattavasti helpompaa. Soitto kulkee tyydyttävästi ja suurimmat ponnistukset yhtyeellä onkin edessään tekstiensä perkaamisessa, joissa kuluneita kielikuvia ja nuivia kliseitä piisaa. Niihin hiipivää suomirockmaisuutta ei parane ujuttaa. Lupaavaa ja toimivaa, mutta seuraavalle tasolle nousu odottaa vielä itseään.